sunnuntai 9. elokuuta 2009

Pick Your Own

Voi kun minulla olisi pieni puutarha tai edes parveke! Kukkalaatikot tietenkin löytyvät jokaiselta ikkunalaudalta, mutta kovinkaan suurisuuntaiseen viljelyyn niistä ei ole.

Onneksi sentään on olemassa itsepoiminta kasvimaita ja puutarhoja, joissa voin kuvitella tekeväni syömieni kasvisten ja hedelmien eteen edes hieman enemmän kuin, että poimin ne marketin hyllyltä. Hewittsin farmilla sato oli parhaimmillaan. Hedelmäpuitten oksat taipuivat maata kohti luumujen, omenien ja päärynöiden painosta ja kaalit, kesäkurpitsat ja pavut kukoistivat. Harmi että maisseja ei vielä päässyt poimimaan - onneksi farmin kaupasta sentään löytyi muutama kotiintuotavaksi!
Ilta kuluikin ruokaa laittaen - stilton-punajuurikeittoa illalliseksi ja vuohenjuusto-punajuurisalaattia evääksi töihin. Kehitimme Lauran kanssa salaatista kesälomalla uuden version (alkuperäinen resepti Donna Haylta). Fetajuusto korvattiin vuohenjuustolla ja sinappikastikkeen sijaan käytimme pelkkää balsamiviinietikkaa ja oliiviöljyä - ihanaa!
Tässä vielä salaattiin tarvittavat ainekset:

keitettyjä punajuuria
rucolaa
vuohenjuustoa
punasipulia
minttua
oliiviöljyä
balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

1 kommentti:

  1. Puutarhan antimet näyttää ihanilta! Mitenköhän luumupuut kasvavat savimaassa? Pitääkin ottaa selvää!

    Punajuurisalaatista vielä sen verran, että mun mielestä se punasipulikin on meidän oma lisäys siihen alkuperäiseen reseptiin! ;)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...