maanantai 12. lokakuuta 2009

Laattoja muuttamassa


Sunnuntaiaamupäivänä otimme lapiot ja rautakanget kauniisiin käsiimme ja nostimme ylös nurmikkoon hautautuneet betonilaatat, jotka alla olevassa kuvassa pilkistävät huvimajan ja vaahteran välissä.

Laatat ovat aiemmassa elämässään olleet naapurin navetan lattiaa. Ilmeisesti isoisäni keksi, että niistä saa oivan polun puutarhaan. Neljässäkymmenessä vuodessa ne olivat kuitenkin painuneet maahan ja peittyneet nurmikon ja sammaleen alle niin, että niistä näkyi enää pieni pilkistys.


Viime viikolla uuteen kukkapenkkiin polkua tehdessäni kaivoin jo pari laattaa ylös ja otin uuteen käyttöön. Innostuimme siitä nostamaan loputkin ylös ja kuskaamaan ne pihan perälle. Tarkoitus on tehdä niistä polku puutarhan takana olevaan koivikkoon. Laattoja varmaan riittää myös pieneen kivetykseen huvimajan ovelle vaahteran alle. Siinä voisi kesällä kaffetella, kun on liian lämmin olla huvimajassa.

Itse laatoista ei tullut ollenkaan kuvia, kun olimme niin työn tohinassa. Kamera haettiin sisältä vasta kun olimme jo ehtineet peittää laattojen jättämiä koloja uudella mullalla. Keväällä multaan kylvetään nurmikko.



Hmm, tuossahan olisi toisaalta oiva pohja kukkapenkille...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...