sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Viikonlopun väreistä




Vietimme isän kanssa viikonlopun kahden Hamarissa. Ja olihan Ralf siellä myös tietenkin!

Lauantaina aurinko paistoi pitkästä aikaa. Kävin uudella tallilla ratsastustunnilla. Oli ihana pitkästä aikaa ratsastaa ulkona. Ei yhtään haitannut, että kenttä oli vetinen - pääasia, että sai olla pihalla. Lämpimällä marraskuulla on todellakin puolensa.

Iltapimeällä lähdettiin vielä Ralfin ja naapurin Paulan ja Kurre-pollen kanssa kävelylle. Taivas oli pilvetön ja vaikka aurinko oli ajat sitten jo laskenut, näki hyvin ilman taskulamppua. Kuu paistoi kapeana sirppinä ja tähtiä oli paljon enemmäin kuin muistinkaan. Menomatkalla seurasimme otavaa, paluumatkalla bongasimme linnunradan.

Tänäaamuna oli taas pilvistä ja utuista. Sellaista, mihin on jo ehtinyt tottua viime viikkoina. Mutta maalla pilvinenkään keli ei ole pelkästään harmaata. Se on keltaista ja oranssia, ruskeaa, vihreää, mustaa, sinistä. Käytiin aamukävelyllä, tongittiin puutarhassa, syötiin hernekeittoa ja valmisteltiin seuraavaa remonttikohdetta.

Illalla tulin junalla kotiin. Sellaisella vanhalla kunnon pikajunalla. Niissä on aina vaan hieno tunnelma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...