sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Huhhuh, mikä viikko

Olen viipottanut paikasta toiseen ja hengähdyshetket ovat jääneet vähiin. Maanantaina kävin ratsastamassa. Tiistaina istuin koko illan junassa ja yritin kopioida Mamman vanhasta huivista mallia. Virkkasin ja purin, virkkasin ja purin. Ja virkkasin taas. Nyt näyttää siltä, että taidan vielä kerran purkaa.


Lappeenrannassa oli valtavan kylmä. Torstaina illansuussa uhmasimme kuitenkin pakkasta ja posket hehkuen kuljimme läpi linnoituksen. Välillä lämmittelimme varpaitamme käsityöputiikeissa.


Retki päätyi teehetkeen ihanassa Majurskassa. Istuimme tietenkin punaisessa huoneessa, jonka mummolatunnelma on vertaansa vailla. Tänne pitää tulla pitkästä aikaa kesällä!


Perjantaina istuin melkein koko päivän autossa. Lauantaina juhlimme naapurin isännän 50-vuotissyntymäpäivää kylätalolla. Ilta oli sen verran pitkä, että tänään nukuttiin pitkään ja syötiin aamiaista puoliltapäivin.

Pakkaskelin innoittamana teimme koko Riitahaaran lenkin. En ollut näissä metsissä kulkenutkaan sitten viime kesän, jolloin se oli Lorun kanssa vakiratsastuslenkki. Joku oli käynyt tekemässä metsätöitä ja jättänyt metsätielle renkaanlevyiset polut, joten säästyimme lumessa kahlaamiselta.

Kurre sai hyvän etumatkan, kun Ralf kulki kuono lumihangessa rusakoiden ja myyrien jälkiä seuraten.

1 kommentti:

  1. Kuulostaapas tosiaankin kiireiseltä viikolta!Toivottavasti ehdit rentoutumaankin! Huivi näyttää kivalta - toivottavasti saan pian nähdä lisää kuvia mallista!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...