maanantai 24. toukokuuta 2010

Neuloille koti

Parasta blogeissa on ehdottomasti niiden herättämä inspiraatio! Törmäsin näihin neulatyynyihin lounastunnilla, kävin töitten jälkeen ostamassa huopaa ja illalla minulla oli jo kaksi valmista neulatyynyä!

Kaikki tarvikkeet huopaa lukuunottamatta löytyivät kotoa ja innostuin jopa päällystämään napin lilansävyiseen tyynyyn. Ennen kaikkea olen oikein tyytyväinen, että pääsin kerrankin käyttämään kaappiin varastoimiani kangastilkkuja ja nappeja.

Valitettavasti blogista blogiin hyppiessäni unohdin laittaa merkille, mistä alunperin sain inspiraation ja idean. Ohje tyynyihin löytyy kuitenkin täältä.

8 kommenttia:

  1. Voi mitä söpöläisiä!

    Mulla on neulatyynynä edelleen ala-asteella tekemäni punainen huopasydän, johon olen tussilla kirjoittanut "I love you". Käsialasta päätellen työ ajoittuu kolmannelle luokalle.

    VastaaPoista
  2. Ihania neulatyynyjä. Luulen, että miniäni olikin törmännyt juurikin tuohon samaan ideaan..aikoi niitä tehdäkin. Kiva vaikka lahjaksi, vaikka mä taidan väkätä ihan itselleni. Mulla on semmonen Aatamin aikuinen tyyny, joka on ruma ja tyhmä, eikä ollenkaan ispiroi mihinkään.
    Kiitos tästä!
    tuksu

    VastaaPoista
  3. Kyllä nyt neulojen kelpaa! Minä en muista,koska olisin viimeksi tavannut neulatyynyni :)

    VastaaPoista
  4. Tosiaankin! En tietenkään ole malttanut vielä pistellä neuloja tyynyyn...
    Mun nuppineulat ovat tätä ennen asustelleet pienessä muovirasiassa. Rasia on niin pieni ja epäkäytännöllinen, että aina neuloja käyttäessäni rasia on mennyt nurin ja neulat ovat levinneet ympäri lattiaa. Täytyy kyllä tunnustaa, että en käytä nuppineuloja kovinkaan usein...

    VastaaPoista
  5. Nuo on kyllä mahdottoman söpöjä. Tehtailet varmaan minullekin yhden. Voisiko tuolla idealla tehdä rintaneulankin?

    VastaaPoista
  6. Rintaneulakin onnistuisi varmasti - ohje on oikeasti niin yksinkertainen että niitä tehtailisi illassa aika monta. Niin ja luulen, että tarvitsen vain yhden neulatyynyn eli saatat ehkä saadakin tyynyn!

    VastaaPoista
  7. Great Liisa these are stunning! I love the material you have used and the prints really interesting and amazing that you made them in 1 evening!! Now is fast work!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...