torstai 26. elokuuta 2010

Sunnuntaiaamun saalis

Heräsimme kukonlaulun aikaan ja köröttelimme parkkipaikkakirppikselle. Kaupunkikirppislöytömme ovat viime aikoina olleet aika vähäisiä, joten odotukset olivat aika matalalla. Tällä kertaa ne ylittyivät iloisesti.



Uusi tulokas puutarha- ja kasvikirjallisuuskokoelmaani.

Yhtäkkiä tuli kauhea tarve kaivaa sipuleja maahan. Mutta vielä pitäisi malttaa.


Tällaiset tuhkikset oli kuulemma 60-luvulla kaikissa toimistoissa. Silloin kaikki vaan tupruttelivat päivät pitkät. Onhan se ollut varmasti somaa, kun palaveripöydässä on välillä asetettu savukkeet riviin tuhkiksen reunalle, nojauduttu tuolissa taaksepäin ja nautinnollisesti vedetty henkeen kokoushuoneen sakeaa ilmaa.

Tähän tuhkikseen ei enää karisteta, mikäli se minusta riippuu. Se on päässyt keittiön ikkunalaudalle miettimään tulevaisuuttaan.


Hamarista on puuttunut mehulinko ja olin erityisen tyytyväinen, kun löysin tämän kaunottaren. Testiajo on vielä suorittamatta, mutta moottori ainakin kehrää kuin kissa.

Mutta mistäköhän tulee noin kirkuvan vihreää mehua? Kiivistä?

6 kommenttia:

  1. Oikeinko sinä keräät noita kasvikirjoja? Tuossa ainakin on kauniit kuvat.

    Kaikki jotka on hankkinut mehulingon, on jäänyt koukkuun.

    VastaaPoista
  2. Kirjailijatar - Näköjään kerään. En ole minkään systemaattinen keräilijä, mutta viime aikoina olen huomannut, että ostan aina kaikki vanhat kasvi- ja puutarhakirjat, jos niissä on tuollaisia nättejä kuvia. Haaveilen, että saisin ne joskus Hamarin saunakammariin hyllyyn ja voisin niitä siellä selailla.

    Meillä on mehulinko kaupunkikodissa ja se on kyllä ihana! Hamarissa linkoon saa laittaa juurekset suoraan maasta. Sitä odotan kovasti!

    VastaaPoista
  3. Muistatko ne ihanat pyörryttävät porkkanamehut. Ihan tulee vesi kielelle. Muistan, kun ystävämme Markku kerran kurvasi pihaan ja lasillisen. Nautinnollisia hetkiä.
    Rakkaudella, Ä

    VastaaPoista
  4. Äiti - oman maan porkkanoilla olisi tätäkin tarkoitus testata. Kun vaan ehtisi...

    VastaaPoista
  5. Linkohan näyttää lähes uudelta! Loistava löytö! Toivottavasti pääsit jo testaamaan viikonloppuna!

    VastaaPoista
  6. Liisa - en ehtinyt testata vielä linkoa. Tarkoitus oli mehustaa sillä muutama oman maan porkkana, mutta toisin kävi.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...