maanantai 2. toukokuuta 2011

Parasta viime viikolla



Laura:

Pahaksi äitynyt puutarhadeprivaationi sai vihdoin lievitystä viikonloppuna. Kuopsuttaminen ja kaivelu ja kitkeminen oli niin terapeuttista, että en huomannut edes kameraa vielä pihalle. Eikä haitannut, vaikka oli kovasti kylmä. Ei mikään oikea vappukeli.

Narsissit kukkivat jo, perennoista suurin osa kurkistelee, osa levittelee jo lehviään. Yksi bellis oli avannut pienenpienen nupun. Pioni pilkisti kuivien lehtien alta ja omenapuut saivat saksista.

Lauantai-iltana avattiin ulkosaunakausi. Tontut olivat pitäneet saunasta hyvää huolta tänäkin talvena.

Muutenkin oli hyvä viikko. Elämä alkaa hiljalleen tasaantua. Ainakin hetkellisesti. Pääsin lasittamaan ja dreijaamaan. Se teki hyvää.




Liisa:

Kaksi pitkää viikonloppua peräjälkeen! Ehdin tapaamaan vanhoja ja uusia tuttuja Suomessa, telttailemaan, ompelemaan, siivoamaan ja vähän virkkaamaankin. Niin ja minäkin pääsin tekemään savitöitä pitkästä aikaa! Kiirettä piti siis, mutta kerrankin oli aikaa!

3 kommenttia:

  1. Oi, mun kimarasta puuttuu telttailu, ompeleminen ja virkkaus. Mutta eiköhän niillekin jossain kohtaa löydy aikaa!

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavaa, että olet päässyt jo harrastusten pariin! Niin ja teidän tontuillahan on varsinainen alttari!

    VastaaPoista
  3. Saunatonttuja pitää kunnioittaa! Ja myös tarjota niille bisseä saunakauden avajaisten kunniaksi.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...