sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Parasta tällä viikolla


Laura:

Tämä viikko ja koko tammikuu ovat menneet vähän sumussa. Ei ole juurikaan ollut aikaa pysähtyä tai hengähtää. Joskus on sellaista. Ja se on ihan ok.

Onneksi olemme vihdoin saaneet kunnon talven. Nautin viikonlopun pakkasesta ja auringosta. Ja silmissä pitenevistä päivistä.

Tehtiin kirpparikierros. Pikkutyyppi pääsi ensimmäiselle pulkkaretkelleen. Puoliväliin postilaatikolle ja takaisin. Koira peuhasi lumihangessa itsensä uuvuksiin ja nukkua retkotti kellarin oven edessä.

Olisin itsekin nukkunut enemmän, mutta eihän sitä voi kaikkea saada.





Liisa:

Muuttopäivä varmistui ja aloitin pakkaamisen! Aika operaatio taitaa olla tiedossa. Olen suorastaan vähän järkyttynyt siitä miten paljon tavaraa olen onnistunut kätkemään kaappeihini! Ja viikonlopun onnistuneen kirppari ja roskalava kierroksen jälkeen tavaraa on entistä enemmän...


Päivi:

Pari viimeistä sunnuntaita on herätty kohtuuajoissa, menty tallille ja aloitettu päivä maastoratsastuksella. Mikään ei ole niin mukavaa kuin ratsastaa lumisessa maisemassa ja aurinko pilkottaa puiden välistä.

Puu liittyy  muutenkin viime aikojen kivoihin hetkiin. Kotona on alkanut puuseppäkin heräilemään ja keittiössä on uudet laatikostot, uusi leikkuulauta ja oma työpistekin alkaa olla kohtuullisessa mallissaan. Aurinko saa ihmeitä aikaan!

1 kommentti:

  1. Liisa - Oho, reipasta toimintaa. Koskas uuteen kotiin pääsee? Ja sinnehän sitä kaikkea kivaa mahtuu vielä enemmän, eikö?

    Päivi - Teidän sunnutaiaamut kuulostaa ihanilta. Mä en ole kavunnut satulaan pariin kuukauteen. Olenkohan ihan ruosteessa?

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...