maanantai 20. helmikuuta 2012

Hevostelua ilmassa


Päivi:

Viime viikonloppuna toki tapahtui paljon kaikkea muutakin kivaa, kuin vain sunnuntain synttärikemut. Perjantaina lähdettiin pitkästä aikaa Loimaalle. Pakattiin vähän niin kuin tytöt ja pojat eri autoihin ja karautettiin Loimaalle. Ensin koulutettiin koiria ja nähtiin touhukas, mutta komea Nipsu.

Lauantaina painettiin hevosilla metsään ja nautittiin raittiista ilmasta ja hienoista maisemista kera viiden hevosen, yhden lehmän ja yhden kamelin (?) Rättiväsyneet ratsastajat saivat kupposet kuumaa, söivät pullaa ja tutustuivat uuteen heelerin pentuun, näkivät kesän jälkeen Mikko-possun ja kai oltiin kaikin puolin väsyneen onnellisia. Mikään ei taida voittaa sitä tunnetta kun ravataan ja laukataan pitkin metsäteitä?


Laura:

Niinpä. Oli kyllä komeaa painella pitkin metsiä heppojen kanssa pitkästä aikaa. Silti, vaikka seurauksena sain taas tuta sen, miten kokonaisvaltaista liikuntaa ratsastus on. Ei ole montaa paikkaa, jotka ei ole kipeänä. Onneksi on sauna. Ja koska vanhan viisauden mukaan vaiva lähtee sillä, millä on tullutkin, hyppäsin tänään uudelleen hevosen selkään. Tällä kertaa ei menty metsään.

Kiitos kyläilystä Päiville ja miehelle. Tulkaa pian taas uudelleen!

1 kommentti:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...