torstai 13. syyskuuta 2012

Helsinki







Hihii, me vaan reissataan! Tai siis siltä taitaa täällä näyttää.

Teimme yhdistetyn loma- ja Jonin työmatkan Helsinkiin. Olimme aivan yltiösosiaalisia. Musiikkitalossa tapasimme kaksi vanhaa työkaveriani, toisen pitkästä aikaa ja toisen todella pitkästä aikaa. Niin voi kai sanoa, kun ei ole kymmeneen vuoteen tavattu. Samalla kurkittiin vähän Musiikkitaloa ja innostuimme siitä, miten talossa oli paljon avointa vapaata tilaa. Teki heti mieli sopia joku palaveri ala-aulan kahvilaan. Kai kotiäitikin voi haaveilla palavereista? (Hih, en olekaan tainnut ennen tituleerata itseäni kotiäidiksi!)

Treffit jatkuivat pitkin päivää iltaan asti. Hauskin kohtaaminen oli Senaatintorilla, missä tapasimme entisen poikaystäväni veljen entisen vaimon kollegan. Sovitusti siis. Ja ensimmäistä kertaa.

Keskiviikkona kurkattiin myös Habitarea, mutta en kyllä ole ollenkaan messuihminen. En saa tuollaisista mitään irti.

Mutta kyllä Helsinki näytti meille jälleen kerran parastaan. Ja vaikka kuinka tiedän, että en enää haluaisi siellä asua, niin kylläpä taas pienen pieni kiusaus tupsahti mieleen. Ja meni sitten ohi.

--

We just got back from a couple of days in Helsinki. It never lets me down! I do know I don't want to move back there but it's so nice to visit!

We were super social and had six pre-planned dates in one day and ended up with three more as we went along. The most interesting date was the one we had at the Senate Square where we met my ex-boyfriend's brother's ex-wife's colleague who had just arrived from Sydney. Well, that's really only four degrees of separation, right?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...