maanantai 9. marraskuuta 2015

Kesämuistoja: Kasvihuone koreana


Koska kesällä bloggaaminen jäi kokonaan, samalla jäi myös kuvien läpikäyminen. Nyt olen vihdoin ehtinyt selailla ja järjestellä valokuvia koneella, enkä malta olla näyttämättä vielä muutamia puutarhakuvia. Nämä taitavat oikeastaan olla syysmuistoija, mutta kovin kesäiseltä näyttää näin marraskuussa.


Syyskuun alussa pidettiin äidin kanssa Hamarissa pienet puutarhasiivoustalkoot. Piha ja kasvihuonekin olivat aika rempallaan, kun olimme elokuun helteiden aikaan pari viikkoa telttailemassa Ruotsissa ja pihatyöt olivat jääneet tekemättä. Saimme siivoushommiin kiritystä siitä, että toimittaja ja valokuvaaja olivat tulossa tekemään juttua kasvihuoneesta ja puutarhasta.


En ollut koko kesänä tainnut istuskella kasvihuoneessa kertaakaan. En ollut ehtinyt enkä toisaalta varmaan olisi juuri tarjennutkaan, kun kelit olivat mitä olivat. Kuvausta varten roudasin ansariin lampaantaljat ja oikein tuukinkin pöytään. Ja poimin puutarhasta salvian, kultapiiskun, kultapallon ja kehäkukan kukkia sekä unikon siemenkotia maljakkoon.


Kuvittelin, että kasvihuoneen stailaus olisi hauskaa, mutta löysin jatkuvasti itseni kaivelemasta jossain kukkapenkissä tai nyppimästä tomaatteja, vaikka olisi pitänyt valkata kaffekuppeja ja tasseja ja fiinistellä paikkoja lyhdyillä ja näteillä jutuilla. Stailaus ei selvästikään ole mun juttu, vaikka kauniista asioista tykkäänkin. Vaikeaakin se oli.


Pyöräytin kaffen kaveriksi gluteenittoman ja maidottoman marjakakun, josta on tullut yksi suosikkileivonnaisistani. Tämä helppo kakku näyttää hyvältä, maistuu kaikille ja bonuksena sopii myös ruokarajoitteisille.


Joni ja Pikkutyyppi opettelivat kesän aikana tekemään jäätelöä. Jätskinteossa tähteiksi jää aina munanvalkuaista, niinpä meillä on syöty myös paljon marenkeja.


Ja kun kasvihuone kerran kesän lopun kunniaksi laitettiin fiiniksi, niin kyllä siellä sitten tuli muutamana iltapäivänä istuskeltuakin fiilistelemässä!

--

Another flash back to the summer. Or to early autumn, really, as these pictures were taken in September. We did a big tidy up in the garden and dolled up the greenhouse for a photo shoot for a magazine.

I really had not spent much time in the greenhouse all summer apart from the hours needed for the wellbeing of my tomatoes. I had not once sat down on the chair I keep in there. But for the photo shoot I took some sheep skins and a table cloth out there and picked some flowers from the garden. And once they were all in place I did actually take time on a few September afternoons to drink my coffee there while making new plans for the garden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...