keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Sakset viuhumaan!


Kovin oli puutarhassa viikonloppuna harmaata. Usva nousi aamupäivällä hiljalleen peltojen päältä. Yöllä oli ollut pakkasta ja hanki kantoi lapset ja koiran kevyesti, paikoin jopa minut. Kamera oli jäänyt kaupunkiin, joten kännykän kuvilla mennään.

Sääennuste povaa lämpenevää, joten kiiruhdin leikkelemään viimeisen leikkausta vailla olevan omenapuun. En ole mitenkään pedantti ja kaikkitietävä puiden leikkaaja, mutta leikkaamisen perusperiaatteet ymmärrän ja lopun vetelen fiilispohjalta. Tavoitteenani ei ole kasvattaa huikeaa satoa tuottavia puita, ennemminkin nättejä pihapuita, joista saatavat omenat ovat mukava bonus.


Hamarin puutarhassa on kolme omenapuuta ja yksi koristeomena. Puista vanhin on jo likemmäs 20-vuotias, mutta se on joutunut jänisten ja peurojen kaluttavaksi monen monituista kertaa ja sen vuoksi muistuttaakin enemmän pensasta kuin puuta. Se kasvaa kasvihuoneen kupeessa ja tuotti edelliskesänä ensimmäisen ja toistaiseksi ainoa omenansa. Lajiketta en enää muista, mutta se saattaa olla Samo.

Toinen omenapuu, Rautell, on käsittelyssä tuossa yläpuolella olevassa kuvassa. Sain sen Mummilta synttärilahjaksi vajaa kuusi vuotta sitten. Viime keväänä se kukki ensimmäistä kertaa oikein runsaasti, mutta puu pudotti suurimman osan kukinnoista ja lopulta saimme neljän omenan sadon. Mutta eiköhän tämä rouva vanhetessaan ryhdy hieman tuotteliaammaksi. Puu on hieman kärsinyt talveksi ympärilleen viritetystä verkosta, jolla sitä suojataan pihalla vierailevilta rusakoilta ja peuroilta. Nyt se alkaa olla jo sen kokoinen, että joudumme jatkossa varmaan jättämään sen enemmän oman onnensa nojaan talvisin.

Kolmas omenapuu on ihan vauva vielä. Olen sen itse siemenestä kasvattanut neljä vuotta sitten, joten se on vielä meille ihan mysteeri. Siemen on peräisin äidin omenapuusta, joko Konstasta tai Bergiuksesta. Leikkasin sen nyt ensimmäisen kerran, tein istutusleikkauksen, jossa valitsin pääoksat ja typistin niistä noin kolmasosan ja napsaisin latvasta hieman myös.


Talon päädyssä kasvaa valtava ruusupuska, todennäiköisesti jotain kurtturuusua, ikivanhaa kantaa. Monena vuonna olen leikannut sen melkein alas asti, se nousee silti kesän aikana korkeaksi ja kukkii aina hyvin. Mutta pari vuotta sitten vierailin naapurin puutarhassa ja siellä hyvin samanlainen ruusu oli saanut rehottaa ihan omia aikojaan. Se oli aivan mieletön ja romanttinen notkuvine varsineen. Silloin päätin, että oma ruusunikin saa muutaman vuoden kasvaa ihan vapaasti.

Tulevana kesänä on kuitenkin tarkoitus maalata talo, joten ainakin lähellä talon seinää pitänee varsia vähän lyhentää. Syksyllä kaivelin myös pohjaa ruusumajalle, johon suunnittelin siirtäväni tätä ruusua. Ehkä kaivelen se seinän vierustan juurakot kokonaan ylös ja rakennan niistä sen ruusumajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...